Faktantarkistus

02.01.2022

Kirjoitan tätä blogia siksi, että haluan seurata omaa edistymistäni ja ei-edistymistä samalla tarjoten joillekin kiinnostuneille mahdollisuuden kurkistaa ajatuksiin, joita tällainen vanhana aloitettu tutkimustyö herättää. Takana on on nyt tutkimuksen neljäs vuosi.

On tilinpäätöksen aika. Tänä vuonna tutkailin ensin jonkin aikaa fiilistä vuodesta 2021. Yleisfiilis oli, että en ole saanut juuri mitään aikaiseksi, vaikka olen helmikuussa jäänyt eläkkeelle. Sanoinkin näin: "Jännää, että en ole sen enempää saanut aikaiseksi, vaikka en ole enää töissä. Melkein päinvastoin: kun olin töissä, sain enemmän aikaiseksi." 

Tehdään faktantarkistus. Otin esiin allakan ja ryhdyin kirjaamaan tapahtumia. Jokin merkintä toi esiin pidemmän tapahtumasarjan, kuten "englanninkielinen esitys", joka edelsi kirjoitusta ja ääntämistä tutkijakaverini Oonan kanssa, ja jotka kestivät tunteja, viikkoja. Huomasin myös, että muistin väärin joitakin ajankohtia. Otin kuvamateriaalin avuksi. Pidän Instagramissa kuvakirjaa tutkimusvaiheista (Haha-Tuulius) ja sinne olen vienyt kaikkia merkkipaaluja kuvina. Syntyi lista vuoden 2021 opintoihin liittyvistä tapahtumista:

Vuoden 2021 aikana julkaistiin minä ykköskirjoittajana - kaksi vertaisarvioitavaa artikkelia (kirjoitettu aiemmin) sekä huhti-lokakuussa kirjoitettu Aerila, Stenius, Laes&Laes -artikkeli, kirjoitin 5 blogitekstiä, pidin 5 huumoriaiheista luentoa, olin kahdessa konferenssissa esittelemässä tutkimustani, suoritin kaikki Kansainvälisen tieteen opinnot (6op), osallistuin lapsinäkökulmatutkijoiden seminaareihin 7 kertaa, organisoin Pöllö-akatemian sadutustapahtumaa, osallistuin muihin tieteellisiin tapahtumiin 6 kertaa,  kävin Elina Weckströmin väitöstilaisuudessa Joensuussa, suoritin väittelijän vuorovaikutustaidot (3op), minua haastateltiin Yliopisto-lehteen ja Kaks-Plus-lehteen ja joulukuun lopussa lähetin kolmosartikkelin lehteen. Tämän lisäksi opetin tuntiopettajana noin 120 tuntia, ohjasin 25 opiskelijan näytöt sekä aloitin italian kielen opinnot iltaisin. 

Olin äimistynyt. Lista osoitti, että olinkin saanut aikaiseksi ihan riittävästi, jopa paljon. Analysoin, mistä moinen tunne tuli? Tunne saamattomuudesta oli syntynyt siitä, että yksi artikkeli, jota aloitin keväällä, kuivui kokonaan kasaan. Se jäi tekemättä. Kolmannen artikkelin kanssa en löytänyt ydintä. Kolme kertaa teoriaosuus muuttui. Kirjoitustyöhön liittyi monta tilannetta loppuvaiheessa, jotka kasasivat tunnelmaa, että tästä ei tule mitään. Tämä ikäänkuin peittosi kaiken muun. En nähnyt metsää puilta, vai miten se sanonta menikään? En huomannut kokonaisuutta, kun mielen täytti yksityiskohta. 

Annan aivojeni etsiä jotain vertausta elämästä: teen usein niin, koska jokin samankaltaisuus ihan muussa elämäntilanteessa voi avata ymmärrystä. Mieleeni tulee kummallinen tilanne, josta lukija saa päätellä, liittyykö mitenkään aiheeseen. 

Kävimme ystäväni kanssa vuosia sitten Kanadassa kuuluisassa Buchartin puutarhassa. Tulimme ylätasanteelle, josta avautui näkymä puutarhan kokonaisuuteen. Katselin maisemaa ehkä vähän väsyneenä turistimaisissa tunnelmissa, että "aika hienoa". Yhtäkkiä ystäväni herkesi ihastelemaan näkymää ja jopa itkeä tirautti kauneuden tuottamasta hurmion tunteesta. Hän näki jotain, mitä minä en kyennyt silloin näkemään. En vielä silloin ollut niin puutarhakehittynyt, kuten ehkä olen myöhemmin ollut.  Myöhemmin ymmärsin, että olimme käyneet aivan uskomattoman hienossa paikassa. En kertakaikkiaan silloin tajunnut, mitä kaikkea sellaisen puutarhan luominen voi tarkoittaa. Siinä oli vuosikymmenien työ takana. Löysin kuvan netistä, kyllä: maailman viidenneksi hienoin puutarha, jossa me kävimme! Nyt katsoisin sitä kaikkea eri silmin.

Joskus aika opettaa.

Kuvat Pixabay ja Buchartin sivut:

 https://www.butchartgardens.com/our-story/ 

 Pitäisikö mennä vielä joskus uudelleen!  

https://www.butchartgardens.com/garden/japanese-garden/