Haha

Haha-blogi

Kirjoittaja on tämän nettisivuston hallitsija Tuula Stenius

Kirjoitan blogissani väitöstutkimuksestani Pihtiputaan mummolle tai kolmasluokkalaiselle tai sellaiselle henkilölle, jota ei voisi vähempää kiinnostaa jonkun tunkkaisen tutkimustyön vaiheet tai sellaiselle henkilölle, jota kiinnostaa, miten tohtorin väitöskirjatyö etenee 62-vuotiaalta naiselta, joka kokee itsensä kärsimättömäksi ja suurpiirteiseksi ja tyydyttäväenglanninkilentaitoiseksi, eikä pikkutarkaksi ja huolelliseksi englanninkielentaitoiseksi, joita taitoja tarvitaan ehdottomasti tieteellisessä työssä, mutta silti on päättänyt tehdä väitöstutkimuksen.